Sunny Beachillä voi nauttia runsaasta iltahuvien valikoimasta ja kuusi kilometriä pitkälle hiekkarannalle mahtuu mukavasti.
Bulgarian suurin rantalomakohde Sunny Beach eli Aurinkoranta sijaitsee Mustanmeren eteläisessä osassa, Burgasin kaupungin pohjoispuolella.
Toimintaa lasten ehdoilla
Sunny Beach on erittäin lapsiystävällinen kohde - ranta on matala ja hienohiekkainen sekä liikenne on hiljaista. Lapsiperheitä varten Sunny Beach tarjoaa leikkipaikkoja, mini-junia, aasiratsastusta, nappuladiskoja ja suuren Aqua Park -vesipuiston. Ja monissa ravintoloissa lapsille on omat ruokalistat. Kaikki on periaatteessa kävelyetäisyydellä mutta liikkuminen on varsin helppoa ja edullista perhepyörillä, lomakohteen sisällä liikennöivällä minijunalla tai taksilla. Bussilla pääsee kätevästi rannikon lähikaupunkeihin.
Urheilua, retkiä ja shoppailua
Sunny Beachilla ja sen ympäristössä on tarjolla runsain mitoin tekemistä. On tennistä, keilailua, minigolfia, pyöräilyä, ratsastusta ja erilaisia vesiurheilumahdollisuuksia. Rannalla vieton ja urheilun lomassa voi lähteä vaikkapa tutustumaan keskiaikaiseen Nessebarin kaupunkiin, joka muistomerkkeineen ja historiallisine raunioineen on mukana Unescon maailmanperintöluettelossa. Kaupunki sijaitsee vain viiden kilometrin päässä Sunny Beachiltä ja sen vanha kaupunginosa on romanttinen ja viehättävä päiväretkikohde, jossa on hyviä käsityökauppoja ja mukavia myyntikojuja. Nessebarin ohella läheinen Burgas, Bulgarian neljänneksi suurin kaupunki on suosittu ostoskaupunki. Burgasin kaupungista löytyy myös runsaasti ravintoloita, oluthuoneita ja herkkukauppoja. Mielenkiintoisilla retkillä voit tutustua merellisiin maisemiin ja bulgarialaisen maaseudun rauhaan.
Herkuttele hyvällä ruoalla
Sunny Beachin hintataso on edullinen ja tarjolla on runsaasti ravintoloita moneen makuun. Bulgarialaisen keittiön antimissa on kreikkalais-turkkilaisia vaikutteita. Ruuassa käytetään paljon vihanneksia, yrttejä, sipulia, valkosipulia, juustoa ja jogurttia. Täällä kannattaa maistaa esim. Banitsaa, joka on sipulilla tai pinaatilla täytetty, kerroksittain leivottu leipä, porsaanlihasta ja vasikanmaksasta tehtyä pataruokaa, Kavarmaa tai paikallista Shopska-salaattia, johon on raastettu lampaanmaitojuustoa. Myös paikalliset oluet ja viinit ovat maistamisen arvoisia. Ruoan kanssa syödään paljon tuoretta valkoista leipää. Jälkiruuaksi voi nauttia vaikkapa pähkinäistä Baklavaa. Hyvää ruokahalua - Dobar apetit! Kevät- ja syysaikaan kaikki lomakohteen palvelut eivät ole käytössä eikä ilta- ja yöelämä ei ole kovin vilkasta. Kesällä huvielämä puhkeaa täyteen kukoistukseen, kun kaikki musiikkibaarit, pubit, diskot, yökerhot ja tanssiravintolat avaavat ovensa.






